Kotiseututyön historiaa
Kotiseutututkimukseksi kutsutun varhaisimman kotiseututyön lähtökohdat on löydettävissä 1600-luvulta, jolloin Ruotsissa v. 1666 perustettu Antikviteettikollegio kokosi tietoja myös Suomen muinaismuistoista ja historiallisista paikoista. Alussa tiedot keräsi papisto, myöhemmin paikallistutkimuksen keskukseksi nousi Turun akatemia. Paikalliskuvauksia laativat erityisesti papit ja maanmittarit. Erityisen merkittävä paikallistutkimuksen edistäjä oli Henrik Gabriel Porthan. Paikalliskuvausten kirjoituttamisen otti ohjelmaansa myös vuonna 1797 perustettu Suomen talousseura.
Kansallisromantiikan nousun myötä käynnisti v. 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden seura järjestelmällisen kansanperinteen keruun.1800-luvun viimeisien vuosikymmenien aikana syntyi kokonainen perinteen keruuta tekevä kenttätyöntekijöiden verkosto, joka tarjosi perustan aatteelliselle kotiseututyölle. Ensimmäiset paikallismuseot syntyivät: Raahe 1862, Turku 1881, Sortavala 1883, Kuopio 1884, Pori 1888, sekä 1890-luvulla Viipuriin, Raumalle, Käkisalmeen, Uuteenkaupunkiin, Vaasaan ja Ouluun.
Järjestäytyneen suomalaisen kotiseutuliikkeen syntysanat lausuttiin Lohjalla 24. maaliskuuta 1894. Hankkeen puuhamiehenä oli filosofian lisensiaatti Robert Boldt (1861-1923). Haluttiin vahvistaa kansallista kulttuuriperintöä venäläistämistoimien paineessa, ja tässä Boldt ystävineen näki tärkeäksi saada tavallista kansaa mukaan oman ympäristönsä ja paikallisen kulttuuriperinnön tutkimiseen. Boldtin mukaan oikea isänmaanrakkaus saattoi kasvaa vain kotiseuturakkaudesta, ja hän näki myös, ettei paikallisesti hajautettua kulttuurityötä pystynyt sortovalta tukahduttamaan yhtä helposti kuin keskitettyä tutkimustoimintaa.
Samaisessa kokouksessa maaliskuussa 1894 sai alkunsa ensimmäinen kotiseutuyhdistys Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät. Aluksi toiminnot keskittyivät historiaan ja luontoon, ja toimintamuotoja olivat mm. lukuisat julkaisut, esinekeruu, paikallismuseotyö, luonnonsuojelu, perimätiedon keruu, esitelmät sekä kotiseutujuhlat. Innostus oli kova ja toiminta vilkasta.
Valtakunnallisen kotiseutuyön johtoon perustettiin 1908 Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunta, joka alkoi seuraavan vuonna julkaista aikakauslehti Kotiseutua. Maan itsenäistymisen alkuaikoina vallitsi kotiseututyön kentällä hajaannuksen aika. Kotiseututukimusta harjoittivat mm. v. 1923 perustettu Suomen Museoliitto, eri keskusarkistot, maakuntaliitot ja vuonna 1939 perustettu Talonpoikaiskulttuurisäätiö. Lopulta vuonna 1949 Suomen kotiseututoiminnan keskusjärjestöksi perustettiin Suomen Kotiseutuliitto. Sen tehtäväksi tuli maamme kotiseututoiminnan harrastajien kokoaminen sekä valtakunnallisen työkentän yhtenäistäminen. Kotiseututyö koki kukoistamiskautensa 1950-luvulla, jolloin perustettiin suuri määrä kotiseutuyhdistyksiä ja –museoita. Seuraavina vuosikymmeninä aatteelliseksi johtolangaksi kotiseututyössä tuli ns. kokonaisvaltainen kotiseututyö, ja katse käännettiin menneen sijasta tulevaisuuteen. Lähtökohtana oli, että perinteen ja paikkakunnan historian erityspiirteet luovat pohjan kotiseudun kehittämiselle.
Tiivistäen lainattu teoksesta "Yhteistyössä vaikuttaen – Kotiseututyötä Suomessa 1990-luvulla." Toim. Harri Turunen